Lausunto koskien eläinten pysyvää pitopaikkaa

 38 § Pysyvän pitopaikan yleiset vaatimukset

Kyseisessä pykälässä kerrotaan, että eläimen elinympäristöllä on keskeinen vaikutus eläimen hyvinvoinnille ja että se viettää suurimman osan ajastaan pysyvässä pitopaikassa. Eläimellä tulee olla mahdollisuus tyydyttää fysiologisia tarpeitaan. Myös käyttäytymistarpeita pitää pystyä tyydyttämään siltä osin, kun eläin ei pysty niitä tyydyttämään pysyvän pitopaikan ulkopuolella.

Pykälä nautojenpidon kannalta

Maidontuotantoa varten pidettäviä lypsylehmiä ja hiehoja saisi kuitenkin jatkossakin pitää parteen kytkettynä sekä emakoita ja ensikoita porsimishäkeissä. Eläimille halutaan taata mahdollisimman lajityypilliset olosuhteet, mutta asia kumotaan viitaten tuotannollisiin ja taloudellisiin syihin ja sen kerrotaan olevan tarpeellista. Tarpeellista se on kuitenkin vain ja ainoastaan tuottajan näkökulmasta. Kyseessä on laki eläinten hyvinvoinnista, ei tuottajan hyvinvoinnista.

Liikkumisen vapauden tulisi olla eläimen perusoikeus. Nykyinen lainsäädäntö määrää erilaisia minimipinta-aloja eri eläinlajeille. Nautojen, kuten monen muunkin eläinlajin suhteen, minimipinta-alat ovat erittäin pieniä. Vasikkaa saa lain mukaan pitää kahdeksanviikkoiseksi yksin, vaikka kyseessä on laumaeläin, joka tarvitsee lajikumppanien seuraa ihan pienestä pitäen. Alle kahdeksanviikkoisen vasikan yksilökarsinan pinta-alan minimi on leveydeltään vähintään vasikan säkäkorkeus ja pituudeltaan vähintään vasikan turpa-lonkkakyhmymitta kerrottuna luvulla 1,1. Alle 150 kg vasikoilla minimipinta-alavaatimus on 1,5 m2 per eläin. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kahta alle 150 kiloista vasikkaa saa laillisesti pitää 3 m2 kokoisessa karsinassa. Vasikalla on voimakas käyttäytymistarve leikkimiseen, mutta leikkimistä saati juoksemista ei vasikka pysty toteuttamaan minimivaatimusten mukaisissa karsinoissa. Yli kuuden kuukauden ikäisillä naudoilla puolestaan ei ole edes minimipinta-alavaatimusta, vaan ryhmässä pidettävillä naudoilla tulee olla vain sen verran tilaa, että ne kaikki mahtuvat samanaikaisesti makuulle ja syömään. Uudessa laissa eläinten hyvinvoinnista sanotaan, että ryhmässä pidettävän eläimen olisi tarvittaessa voitava väistää toista eläintä. Nykysäädösten mukaisessa kasvatuksessa tämä säädös ei tule täyttymään. On siis olennaista, että nautojen pitopaikkojen minimipinta-aloja suurennetaan huomattavasti asetustasolla.

Pykälän neljännessä momentissa säädettäisiin myös kaikkien ryhmässä pidettävien eläinten riittävä ravinnon- ja vedensaanti. Vedensaanti ja valinnanvapaus siitä, että eläin saisi juoda silloin, kun sillä on jano, eikä vain silloin, kun vettä tarjoillaan, on olennainen osa eläinten hyvinvointia. Valvovan viranomaisen kannalta riittävää veden saantia on erittäin hankala valvoa, riittämätön rehunsaanti puolestaan näkyy eläimessä selvemmin, vaikka rehua ei olisi tarkastushetkellä tarjolla. Varsinkin lypsylehmä kaikista ihmisen pitämistä kotieläimistä on se, joka sitä vettä eniten tarvitsee eikä sen suhteen tulisi käydä edes keskustelua, että pitäisikö lypsylehmillä olla oikeus jatkuvaan vedensaantiin. Lakiin tulisi siksi lisätä vaatimus jatkuvan juomavedensaannista eläinten pysyvissä pitopaikoissa.

Pykälän viidennen momentin mukaan eläimillä on oltava käytössään sopiva lepopaikka. Nisäkkäille sopiva lepopaikka on kuiva, pehmeä, vedoton ja rauhallinen. Lypsylehmiä pidetään edelleen parsinavetoissa pelkällä kovalla betonilla ja niukalla sahanpuru- tai olkikuivituksella, jos silläkään. Naudalle lepo ja makuulla oleminen ovat tärkeitä lajityypillisiä käyttäytymistarpeita ja mikäli se ei pääse niitä toteuttamaan riittävästi, niin eläin stressaantuu ja voi huonosti.  Kova ja epämukava makuualusta mm. vähentää naudan makuuaikaa, aiheuttaa eläimille ihovaurioita ja altistavat sorkkia verenpurkaumille. Lihakarjaa pidetään myös tyypillisesti edelleen rakopalkkilattianavetoissa, joissa ei käytetä minkäänlaista kuivitusta ja se ei tarjoa eläimelle mukavaa ja pehmeää makuupaikkaa.

39 § Poikkeukset pysyvän pitopaikan vaatimuksiin

Kyseinen pykälä vesittää koko lain hengen, sillä liikkumisen vapautta ei suotaisikaan kaikille. Eläimiä ei tule kohdella toisistaan eriarvoisesti vain niiden ihmisen saneleman käyttötarkoituksen tai tuotantosuunnan perusteella.

Pykälässä säädettäisiin, että maidontuotantoa varten pidettäviä lehmiä ja hiehoja saisi pitää vastedeskin kytkettynä. Lehmän ja hiehon määritelmät vastaisivat nykyisen asetuksen määritelmiä. Nykyisessä asetuksessa kahdeksan kuukautta vanhat naaraspuoliset naudat lasketaan hiehoiksi. Tämä tarkoittaisi ilmeisesti siis sitä, että alle kahdeksan kuukauden ikäistä nautaa ei saisi pitää parressa. Tällä hetkellä lainsäädäntö kieltää alle kuuden kuukauden ikäisen naudan parressa pitämisen. Mikäli hiehojen ja lypsylehmien parressa pitämistä ei voida täysin kieltää, niin ikää, jolloin hiehon saisi laittaa parteen, tulisi nostaa huomattavasti. Lypsylehmäksi kasvatettava hieho poikii keskimäärin noin kaksivuotiaana, joten ennen sitä hiehon parteen laittamista ei voida millään tavalla perustella. Parressa olon totuttelukausi ennen poikimista voisi olla maksimissaan noin kuukauden.

Muualla Pohjoismaissa ja kehittyneissä länsimaissa lehmien pitäminen parressa on jo kielletty tai kielletään parhaillaan pitkilläkin siirtymäajoilla. Uusi laki eläinten hyvinvoinnista määrittelee sen, että yhdistetäänkö Suomi tulevaisuudessa samaan kastiin muiden Pohjoismaiden kanssa vai onko lainsäädäntömme tältä osin enemmän Itä-Euroopan kanssa samaa tasoa. Tämän vuoksi katsomme, että kaikkien nautojen parsikasvatus tulee Suomessa kieltää ja siten poistaa koko pykälä 39 laista