Lausunto: luonnos hallituksen esitykseksi laista eläinten hyvinvoinnista

Maa- ja metsätalousministeriölle

Lausunto: luonnos hallituksen esitykseksi laista eläinten hyvinvoinnista (2070/01.01/2017)

26.1.2018

Lausuntoni koskee esitysluonnoksen 1 §:ää sekä yleis- ja yksityiskohtaisia perusteluita eläinten itseisarvon ja oikeussubjektiuden osalta.

Eläinten itseisarvo

1 §:n muotoilussa sekä perusteluissa käsitellään kiitettävällä huolellisuudella kysymystä eläinten asemasta. On kuitenkin kysyttävä, miksi eläinten itseisarvo on jätetty pois itse lakitekstistä. Eläinten itseisarvo on tosiasiassa koko eläinsuojelulainsäädäntömme kantava periaate jo nyt. Voimassa olevan eläinsuojelulain (247/1996) säännöksistä suurin osa ei ole perusteltuja esimerkiksi ympäristön- tai luonnonsuojelun näkökulmasta. Lakia voi ymmärtää vain, jos olettaa taustalle ajatuksen, että eläimet ja niiden hyvinvointi ovat itsessään arvokkaita.

Vaikka eläinsuojelulainsäädäntö on käytännössä perustunut eläinten itseisarvon ajatukselle jo vuosikymmeniä, tämä ei aina ole näkynyt viranomaisten toiminnassa. Viranomaiset ovat esimerkiksi usein olleet passiivisia eläinsuojelun toteuttamisessa, kuten esimerkiksi Tarja Koskelan tutkimukset ovat osoittaneet (Koskela 2017). Itseisarvon ottaminen lakitekstiin lähettäisikin signaalin viranomaisille, että lainsäätäjän tahtoa on kunnioitettava ottamalla eläinten hyvinvointi vakavasti.

Eläinten oikeussubjektius

Esitysluonnoksessa todetaan seuraavasti: ”Itseisarvo ei liioin muuttaisi eläintä oikeussubjektiksi, eläimelle ei näin ollen voitaisi säätää oikeuksia tai velvollisuuksia” (s. 59).

On ensinnäkin kysyttävä, mitä lause ”eläimelle ei näin ollen voitaisi säätää oikeuksia tai velvollisuuksia” tarkoittaa. Miksei eduskunta voisi halutessaan säätää eläimille oikeuksia? Ainakaan perustuslaki ei tätä estä, eikä laintasoinen säädös voi sitoa eduskunnan toimivaltaa. Kyseisen lauseen merkitys jää siis sangen epämääräiseksi.

Toiseksi on epäselvää, miksei lakiehdotus – tai jo nykyinen eläinsuojelulaki – myönnä eläimille oikeuksia. Olen väitöskirjassani argumentoinut, että oikeussubjektiuden perinteinen määritelmä – jonka mukaan oikeussubjektius on oikeuksien edellytys – on peräisin yksityisoikeudesta eikä sovellu hyvin julkis- ja rikosoikeuden alueelle. Yksityisoikeudessa tarvitaan oikeussubjektin asema, jotta voi esimerkiksi tehdä sopimuksia tai omistaa omaisuutta. Sen sijaan julkisoikeuden piirissä – johon eläinoikeuskin pääasiallisesti kuuluu – asia on toisin. Kansainvälisessä oikeudessa ja valtiosääntöoikeudessa puhutaan esimerkiksi vähemmistöjen oikeuksista, vaikka vähemmistöt eivät ole oikeushenkilöitä. Kun suojelemme eläimiä niiden itsensä vuoksi tuntevina olentoina, olemme jo käytännössä myöntäneet niille oikeuksia – vaikka nämä oikeudet toki ovatkin rajallisia ja niiden toimeenpano kovin erilaista kuin luonnollisten henkilöiden ja oikeushenkilöiden kohdalla.

Voisimmekin myöntää, että eläimillä on jo tiettyjä rajallisia juridisia oikeuksia. Näin pääsisimme kysymyksestä ”Pitäisikö eläimille myöntää oikeuksia?” paljon relevantimpaan kysymykseen ”Mitä oikeuksia eläimille pitäisi myöntää?”.

Visa Kurki
Julkisoikeuden yliopistonlehtori, Tampereen yliopisto