Lausunto koskien esitystä eläinsuojelulaiksi

Vegaaniliitto ry on vuonna 1993 perustettu yhdistys, jonka tarkoituksena on edistää kasvissyöntiä ja veganismia, elämäntapaa, jossa vältetään eettisistä, ekologisista ja terveydellisistä syistä kaikkia kokonaan tai osittain eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita sekä eläinten tarpeettomaan hyväksikäyttöön perustuvia palveluita.

Lausumme lakiesityksestä tästä lähtökohdasta, niiden suomalaisten edustajana, joista erilaisista syistä ovat kokonaan lopettaneet eläinperäisten tuotteiden kuluttamisen tai vähentäneet sitä huomattavasti. Katsomme edustavamme suuntaa ja liikettä, joka kasvaa tulevaisuudessa.

Lakiesityksen johdannossa sanotaan heti alussa:

”Eläinsuojelulain säätämisen jälkeen käsitykset eläinten asemasta ja suojelutarpeesta ovat muuttuneet voimakkaasti yhteiskunnassa. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevista tieteellisistä tutkimuksista on saatu uutta tietoa eläinten psyykkisen ja fyysisen hyvinvoinnin edellytyksistä. Myös kansalaisten näkemykset eläimille kuuluvasta arvosta sekä eläinten kohtelusta ovat muuttuneet paljon parin viime vuosikymmenen aikana.”

Vegaaniliitossa voidaan yhtyä tähän näkemykseen. Näemme konkreettisesti, että ihmisten suhde eläimiin on muuttumassa. Me suomalaiset emme halua, että eläimiä, joista hyödymme, kohdellaan huonosti.

Lakiesityksen taustoittavassa tekstissä kuvataan nykytilaa näin:

”Lain tavoitteiden ja sisällön tulisikin peilata yhteiskunnassa vallitsevaa tahtotilaa suhtautumisessa eläimiin ja niiden hyvinvointiin. Sen lisäksi laissa tulisi pyrkiä myös ennakoimaan tulevaa ja valmistautua eläintenpidossa meneillään oleviin muutoksiin ja trendeihin.”

Itse lakiesityksessä tämä ei näy lainkaan. Eläinten itseisarvoa ei olla kirjaamassa lakitekstiin, vaikka siitä puhutaan perusteluissa. Tuotantoeläinten osalta niiden arvo on suoraan alisteinen niistä saatavalle tuotolle. Lain mahdollistama ero eri eläinryhmien kohtelussa on suhteettoman suuri.

Esimerkiksi:

Lypsylehmien parteen kytkemisen salliminen jatkossakin ei ole mitenkään perusteltavissa eläinsuojelulähtökohdista, ja taloudelliset perusteet taas eivät voi olla kestoltaan ikuisia, siksi mielestämme on sietämätöntä, ettei parsinavetoista luopumista edellytetä edes siirtymisajalla.

Emakkosikojen kohtelu (liikkumisen rajoittaminen porsitushäkeillä) on toinen kansalaisten mielestä kohtuuttoman julma käytäntö. Lailla tulee tukea tällaisista luopumista mahdollisimman nopeassa aikataulussa.

Kolmas surkeus on turkistarhauksen salliminen, vaikka kenelle tahansa on selvää, ettei tarhausolosuhteissa ole mahdollista tarjota eläimille mitään muuta niiden tarvitsemaa kuin ravinto.

Mainitsemme nämä räikeimpinä esimerkkeinä siitä, että tärkeiltä osiltaan lakiesitys ei lainkaan paranna miljoonien eläinyksilöiden oloja, ja kuten lakiesityksiin liittyvissä selvityksissäkin todetaan, jää edistyksellisyydessä kauas jälkeen monista muista maista.

Julkisessa keskustelussa sitä, ettei tuotantoeläinten oloja voida huomattavasti parantaa, on perusteltu taloudellisilla seikoilla. Pidetään aivan kuin varmana, että jos suomalaisten elintarvikkeiden hinta nousee, koska tuottajiin kohdistuu entistä enemmän vaatimuksia, ihmiset siirtyvät ostamaan “halpaa tuontilihaa”.

Yhtä hyvin voisi argumentoida, että jos ihmiset eivät voi luottaa, että suomalaisten tuotantoeläinten kohtelu on todella paremmalla tasolla, heillä ei ainakaan ole syytä ostaa kotimaista lihaa yhtään kalliimmalla.

Tämän lakiesityksen mahdollistama tuotantotapa on siis todellinen antimainos suomalaisille karjatalouden tuotteille, ja kohdistuu suomalaisiin kuluttajiin. Muiden maiden kuluttajia ei suomen lainsäädäntö kiinnosta, mutta loppujen lopuksi suomalainen karjataloustuotanto on hyvinkin riippuvainen nimenomaan kotimaisesta kulutuksesta.

Vetoamme oikeudentuntoon ja järkeen: jos kansalaisten mielipide on selvillä, kuten lakiesityksen johdannossa sanotaan, lainlaatijan tehtävä ja moraalinen velvollisuus on tukea kansalaisia toimimaan parhaan tahtonsa mukaisesti. Lainlaatijan ei tule päättää kansalaisten puolesta, että “ostatte kuitenkin ulkomaista halvempaa, jos parannamme tuotanetoeläinten oloja”.

Eläinten itseisarvo on kirjattava lakiin. Eläimiä on kohdeltava lajista ja eläimen pidon
tarkoituksesta riippumatta tasaveroisesti keskenään.