Kuuntele musiikkimanifesti!
Miksi tämä aloite?
Päätimme, että synkistelyn sijaan on toimittava. Ryhdyimme pohtimaan, millä tavalla Suomi saadaan viritettyä uudistumisen taajuudelle. Syntyi rohkaisun ja kannustuksen viesti poliittisille päättäjille, musiikillinen manifesti energisoimaan meitä kaikkia: tarvitaan pystyvyyden asenne, innostava visio ja vahvaa yhteistyötä.
Suomen julkisen sektorin osuus kansantaloudesta hipoo 60 prosenttia. Verotuksessa yllämme korkeimmalle maailmassa. Mutta kansalaisille annettu palvelulupaus asettuu silti eurooppalaisessa vertailussa vain keskitasolle. Uudenlaisen tasapainon saavuttaminen vaatii perustavanlaatuisia ratkaisuja.
Vaikuttaaksemme Suomen uudistumiseen olemme käynnistäneet Pystymme parempaan -aloitteen. Uskomme, että ihmiset ovat valmiimpia muutoksiin, kuin poliitikot uskaltavat arvella. Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta voimme rakentaa sen yhdessä.
Päätöksiä ei enää voi lykätä. On luovuttava kaikkea kaikille periaatteesta. On keskityttävä olennaiseen. Meidän on uudistettava Suomea yhteisvoimin. Muutos vie aikaa. Tulevaisuuden rakentamiseksi rohkeat ratkaisut on tehtävä tänään. Miltei kaksikymmentä vuotta kului lähestulkoon pysähtyneisyyden tilassa. Pystymme parempaan.
Tietoisuus tilanteen vakavuudesta herättelee ihmisiä. Me suomalaiset olemme historian saatossa kokeneet yhteisiä kohtalon hetkiä, jotka ovat hitsanneet meitä yhteen. Tämä luo vahvan jaetun arvomaailman, jonka pohjalta Suomea on rakennettu ja johon nojautuen pystymme Suomea uudistamaan. Meidän ei enää pidä elää yli varojemme, emmekä saa alisuorittaa annettuihin resursseihin nähden. Suomalaiset ovat innovatiivinen, lahjakas ja hyvin koulutettu kansa. Meillä on hieno luonto, väljä maa ja erinomainen infra - energia, logistiikka, hallinto - sekä vakaa oikeusvaltio ja toimiva yhteiskunta. Olemme myös EU:n ja Naton jäsenenä kansainvälisesti integroituneet. Näiden voimavarojen turvin, joita tällä maalla on, nousemme uudestaan. Pystymme parempaan.
Mitä tavoittelemme?
Hallitusohjelmaan kirjataan, että uuden yhteiskuntasopimuksen valmistelu käynnistetään.
Syntyy visio Suomi 2038.
Kansalaisyhteiskunta vahvistuu.
Miten saavutamme sen?
Rohkaisemme suomalaisia pystyvyyden asenteeseen.
Osallistumme keskusteluun Suomen uudistumisesta.
Hakeudumme vuorovaikutukseen päättäjien kanssa.